Itävaltalainen vesilaitos: ”Emme voineet kuvitellakaan, että tämän suuruusluokan energiansäästöt olisivat edes mahdollisia”

Overview_TEXT

Yleiskuvaus

Alkutilanne

Kun Christian Portschy näki Grundfosin uuden paineenkorotuspumpun ensimmäisen kerran, sen ”pieni” koko huolestutti häntä kovasti.

”Olin erittäin skeptinen”, kertoo Christian Portschy, Etelä-Burgenlandin Oberwartissa sijaitsevan Wasserverband Südliches Burgenland -vesilaitoksen (WVSB) johtaja.

WVSB on tehnyt jo vuosia yhteistyötä Grundfosin kanssa pääasiassa uppopumppujen saralla. Portschy kuuli, että Grundfos oli testaamassa uutta ”erittäin suurta” monijaksoisten CR-pumppujen mallistoaan kenttäolosuhteissa. Hän ajatteli, että WVSB voisi sijoittaa ne paineenkorotusjärjestelmäänsä hiekkasuodatuksen/vastavirtahuuhtelun jälkeen nostamaan veden säiliöihin. Grundfosilta kuitenkin kerrottiin, että uudet CR-pumput hoitavat homman jopa 30 % energiatehokkaammin järjestelmässä sillä hetkellä olleisiin pumppuihin verrattuna. Portschy halusi kokeilla uusia pumppuja, mutta nähdessään niiden pienen koon, hän alkoi epäröidä. ”Ajattelin, että pumppu ei pysty tuottamaan tarvittavaa vedenpainetta”, hän sanoo. Hän lisää vielä, että WVSB:n tärkein tavoite on tuottaa vettä Oberwartin 50,000 asukkaalle turvallisesti sekä energia- ja kustannustehokkaasti.

Pystyikö CR-95 vastaamaan vaatimuksiin?

Ratkaisu ja lopputulos

Skeptisyytemme lisääntyi käyttöönoton yhteydessä maaliskuussa 2017, kertoo Portschy. Valvomon työntekijät olivat epäuskoisia: Voivatko tehonkulutustiedot todella pitää paikkansa? Ylikuormittuuko pieni moottori? Käykö pumppu edelleen ominaiskäyrällä? Tuottaako se todella 25 litraa sekunnissa (l/s)? Sehän on jopa 8 l/s enemmän kuin vanhoilla isoilla pumpuilla. Toimiiko se ihan oikeasti? Lisäksi se oli vielä hiljaisempikin...

Ennakkoluulot kuitenkin hälvenivät nopeasti. Ensimmäiset mittaukset paljastivat, että jokaista sekunnissa tuotettua litraa kohti uusi Grundfos CR-95 käytti 689 W – kun taas vanhojen pumppujen kulutus oli 895 W. Tarkemmat arviot osoittivat, että potentiaaliset säästöt olivat jopa 30 %.

”Pumppu selvästikin hoitaa hommansa”, Portschy toteaa. ”Lukemat ovat todistaneet, että energiasäästöt ovat huomattavat. Tehokkuustiedot löivät meidät ällikällä.”

WVSB suunnittelee lähiaikoina vaihtavansa paineenkorotuslinjansa kolmen vanhan pumpun tilalle CR-95-pumput.

”Energiasäästömme olivat merkittävät jo tällä yhdellä pumpulla”, kertoo Christian Portschy. Hän lisää, että kaiken lisäksi pumppu sopii vesilaitoksen kestävän kehityksen periaatteisiin, sillä heillä on oma aurinkoenergiajärjestelmä asennettuna lähirakennusten katoille. Näiden 200 PV:n aurinkopaneelien, uuden pumpun ja pienen energiankulutuksen ansiosta WVSB voi hyödyntää tärkeimpiä laitteistojaan myös sähkökatkosten aikana.

”Tulevaisuuden tavoitteenamme on tuottaa vettä alueen asukkaille kestävien periaatteiden mukaisesti. Olen erittäin ylpeä siitä, että olemme lähempänä tulevaisuuden tavoitettamme ja että pystymme tuottamaan elämän eliksiiriä myös tuleville sukupolville.”

Aihe:

Paineenkorotus vesilaitoksella

Sijainti:

Oberwart, Etelä-Burgenland, Itävalta

Yritys:

Wasserverband Südliches Burgenland (WVSB)

Christian Portschy ja Grundfosin CR-95-paineenkorotuspumppu. Christian Portschy on Etelä-Burgenlandin Oberwartissa sijaitsevan Wasserverband Südliches Burgenland -vesilaitoksen (WVSB) johtaja.

Monijaksoinen Grundfos CR-95 -pumppu WVSB:llä Oberwartissa Itävallassa. Pumppu oli paljon pienempi kuin paineenkorotus-/suodatusjärjestelmään asennetut vanhat, toisen valmistajan pumput. Pystyikö se vastaamaan vaatimuksiin?

”Tulevaisuuden tavoitteenamme on tuottaa vettä alueen asukkaille kestävien periaatteiden mukaisesti”, kertoo Christian Portschy, Itävallan Oberwartissa sijaitsevan WVSB-vesilaitoksen johtaja.

Contacts_TEXT

Yhteydenotto

Ota yhteyttä, jos tarvitset vastaavan ratkaisun.

Puhelin

+358 (0) 207 889 500

Osoite

Trukkikuja 1
01360 Vantaa

Yhteydenotto

Ota yhteyttä, jos tarvitset vastaavan ratkaisun.

Puhelin

+358 (0) 207 889 500

Osoite

Trukkikuja 1
01360 Vantaa