Huollon kesäpäivässä kului makkaraa ja soppaa

06/06/2017

Makkaralla ja hernerokalla kasvot tutuiksi - Avoimet ovet Vantaan huollossa

“Makkara veti sekä vanhoja että uusia asiakkaita. Saavutimme tavoitteet ja monessa kohtaa jopa ylitimme ne!”, riemuitsee huojentunut työnjohtaja Jani Hyvärinen Grundfosin Vantaan huollosta. Hyvärinen järjesti huoltotiiminsä kanssa torstaina 1.6. kesäisen makkara-hernesoppa-tapahtuman, jossa asiakkaat saivat tutustua grundfoslaisiin ja Grundfosin työtiloihin. Vaikka tuulinen ja jääkylmä kesäsää pelästytti työtiimin aamulla nostattamalla ulkoteltan ilmaan, oli h-hetkellä ovella reippaita asiakkaita, jotka eivät raisusta ilmasta piitanneet.

1

HSY:n Kimmo Kyytinen ja Juha Nuolioja ovat opettaneet tiimin junioria, Elmo Reunamoa, työmiesten tavoille. ”En ole vielä pelästynyt”, Reunamo hymyilee, vaikka konkarit ilkikurisesti häntä epäilevätkin.
4

Pakilan Putken Juuso Napparille huoltohalli oli jo entuudestaan tuttu, samoin kuin monet Grundfosin työntekijätkin. ”Yrityksemme on ollut toiminnassa jo 50-luvulta lähtien. Samoissa tiloissa toimitaan edelleenkin – jo kolmannessa polvessa”, Nappari kertoo ja kehaisee isäntäväen modernia hallia.

Witt, Strandell ja Lystang

Grundfosin Tanskan myyntiyhtiön toimitusjohtaja Claus Witt (vas.) ja Pohjoismaiden tuleva aluejohtaja Truls Lystang (oik.) tutustuivat tapahtumaan Grundfos Pumppujen toimitusjohtajan Mikael Strandellin opastuksella.

 

Vaikka monet asiakkaat olivat jo aikaisemmin käyneet Grundfosilla, oli vähintäänkin yhtä monta, jotka näkivät Grundfosin huoltohallin vasta ensimmäistä kertaa. Ja mikäs sen mukavampaa isännille kuin esitellä avaraa hallia, jossa on panostettu työturvallisuuteen ja ergonomiaan. ”Pelkät modernit työvälineet ja -pisteet eivät riitä – kyseessä on kokonainen ajattelutapa, jossa omaa toimintaa ohjataan turvallisemmaksi ja ennakoivammaksi. Turvallisuus on lähtökohta, josta ei ikinä pidä tinkiä”, Hyvärinen kertoo.

Kentän ongelmat ja tilanteet ovat tuttuja HSY:n huoltoväelle, jotka tekevät pumppaamoissa kuukausittain tarkastuskäyntejä. Noin parin vuosikymmenen konkarit Kimmo Kyytinen ja Juha Nuolioja luottavat kentällä enemmän omiin taitoihinsa kuin älylaitteisiin. Heidän tietotaitonsa on paljolti kentällä opittua ja kaikki taito on omissa käsissä. ”Olemme vanhanliiton ’paperimiehiä’, ja meidän tehtävänä on reagoida pumppaamon hälytyksiin. Kentällä me hoidamme tilanteet, laitteet eivät siihen pysty”, miehet kertovat ja särpivät samalla hernekeittoa.

 

3

Wavin-Labko toimittaa Grundfosin kaikki konekelatut lasikuituiset pumppaamosäiliöt. Makkaraa syödessä Jussi Markkinen, Timo Sarlin ja Jussi Roto pohtivat uusia käyttökohteita säiliölle. ”Niin, jos nyt on jo messuja varten tehty pumppaamobaari ja pumppaamokeittiö, niin pitäisikö valmistaa myös pumppaamosauna tai opiskelija-asuntoja!”, miehet naureskelevat.
Weber-arvonta

Kesän herkullisiin hetkiin arvottiin Weberin kaasugrilli. Onnettarena toimi Grundfosin Ulla-Mari Ojala.

 

Tirisevät Wotkin'sin makkarat ja nakit hävisivät grillistä tasaiseen tahtiin. Grundfosin Tanskan myyntiyhtiön toimitusjohtaja Claus Witt ja Pohjoismaiden tuleva aluejohtaja Truls Lystang pitivät herkullisista makkaroista. Sen sijaan soppatykistä tarjottu hernerokka herätti vieraissamme hieman empimistä, vaikka lopulta he kuitenkin lupasit ottaa soppaa jälkiruoksi.

Mutta mitä olisikaan kesätapahtuma ilman arpajaisia. Palkintona oli laadukas Weberin kaasugrilli, jonka päivän päätteeksi voitti Wavin-Labkon ostopäällikkö Jussi Roto. Onnittelut Jussille voitosta ja kiitos kaikille asiakkaillemme!

 


    Facebook Twitter LinkedIn Technorati